YRITYKSEMME 2017-12-11T15:58:18+00:00

Historia


Saimaan Kala on perustettu vuonna 1976, kun Markku Törrönen päätti aloittaa kalastuksen ammattiharjoittamisen. Ensimmäiset kuusi vuotta kalastus oli pääsääntöisesti nuotta- ja verkkokalastusta.  Aikoinaan siimoillakin kalastettiin keväisin, käsivoimapeliä siis.  Vuonna 1982 saavuttiin kuitenkin vetokoneaikaan ja diesel-sisäperäkoneet kelluivat ensimmäistä kertaa Saimaan vesistössä. Koneellistuminen vaikutti kovasti meidän toimintaan ja se sai jatkumoa kolme vuotta myöhemmin, kun vuonna 1985 aloitimme troolaamisen Kyläniemen edustalla Suur-Saimaalla. Vuonna 1989 troolarit saivat hytit ja kalastajat paremman mielen. Vuodesta 1990 olemme kalastaneet nykyisillä varusteilla Saimaalla.

 

Kalusto

Kalustoomme kuuluvat troolarit Apaja, Apaja II ja Marita.  Apajat ovat tulleet käyttöömme 90-luvulla. Marita on troolareistamme nuorin, hän saapui perheeseemme 2010-luvun alussa. Jokaisella aluksella kalastetaan samalla tyylillä. välitämme tuotteemme omalla kuljetuskalustolla. Käytössämme on kolme kylmäkontillista kuorma-autoa.

Kalastusta eri vuodenaikoina

Kesäkausi

Päätoiminen kalastuskausi sijoittuu kesästä loppusyksyyn. Sää vaikuttaa kauden alkamiseen ja sen loppumiseen. Pääsääntöisesti kausi avataan kesäkuussa ja troolataan aina lokakuun loppuun saakka.

Talvikausi

Kalastamme myös talvella mahdollisuuksien mukaan. Pakkaset, jäiden tulo ja laivaväylien hoitamiset vaikuttavat meidän talvinuottaukseen. Yleensä talvinuottaus aloitetaan tammikuussa ja nuottaa vedetään aina maaliskuun puoliväliin asti.